sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

On ollut ongelmia netin kanssa, joten en ole pystynyt päivittämään blogia.
Reissu on ollut todella mukavaa. Olen saanut uusia ystäviä ja kokemuksia. En myöskään voisi toivoa parempaa työtiimiä.
Työkuvaani kuului asiakaspalvelu, myymälän siistinä pitäminen (imurointi, peilin pyyhkintä, vaatteiden järjestelminen..) sekä varastohommat. Kahdella viimeisellä viikolla tein jopa kassahommia. Myös varastotyöt kuuluivat minulle. Piti käydä kaikki vaatteet läpi, että mitkä koot puuttuu myymälästä, sekä varaston siistinä pitäminen, eli vaatteet sekä kengät koko järjestykseen ja nätisti hyllylle. Meillä alkoi alennukset, joten yksi ilta piti tulla takaisin ja katsoa kaikki laatikot läpi, että mitä tavaraa on tullut sekä merkata alennetut tuotteet. Tein sen työkaverin kanssa ja saatiin kaikki, mutta se oli todella hidasta, koska piti kaikki vaatteet erikseen katsoa ja merkata ja etsiä lähetteistä. Lyhyesti sanottuna olen saanut tehdä samat asiat mitä muut työntekijät. Huomenna takaisin kotiin. On tosi nopeasti kulunut nämä viisi viikkoa.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Täällä on ollut todella mukavaa. Tykkään tosi paljon työkavereista sekä työpaikasta. Olen desigual liikkeessä. Kuvista näkee miltä se näyttää.




Tosiaan osa kuvista on vähän pimeitä, koska meillä korjailtiin valoja tuossa..

tiistai 15. maaliskuuta 2016

First day

En ole ollut aiemmin lentokoneessa, joten t√§m√§ oli ensimm√§inen kerta ja oli todella mukavaa. 


Kun lentokoneesta näki saaren, se näytti ihan aavikolta. Kun laskeuduimme oli todella kaunista. Lentokentältä matka oli pitkä correlejoon, mutta matkan aikana näki paljon mielenkiintoisia kohteita. Sitten on kuvia ikkunan näköalasta.


Illalla kävimme katsomassa paikkoja ja oli todella kaunista, myös oli paljon ihmisiä. Täällä tuulee koko ajan, mutta silti on lämmin tuuli.